Kai se on annettava jo periksi - talvi on tulossa. Etelä-Suomen talvet ovat viime vuosina olleet vähän mitä sattuu, välillä pakkasta ja lunta, useimmiten nollakeliä, vettä ja loskaa. Mopoilu suolatuilla, märillä teillä ei kuitenkaan ole niin kivaa, että mopoa viitsisi pitää ajossa. Jos ei tarvitsisi ajella kymmeniä kilometrejä asfaltilla ennen pääsyä lumisille sorateille, olisi aika suuri houkutus hankkia nastarenkaat. Voin kuvitella, kuinka hauskaa olisi ajella kauniina talvipäivänä, pikkupakkasella, pitkin lumisia teitä.

Tämä ei kuitenkaan ole helsinkiläisen herkkua, joten tänään on tarkoitus viedä pyörä talvilevolle ainakin maaliskuulle saakka. Katsotaan silloin, kuinka kevät on edistynyt ja koska pääsee taas ajelemaan.

Katupyörän vaihto matkaenskaan on avannut kokonaan uuden maailman syksyisiin ajeluihin. Aiemmin  ajelut myöhään syksyllä olivat aika vähissä, kun ei viitsinyt liata pyörää, tiet ovat märkiä ja liukkaita ja on hiukan kylmäkin. Nyt kaikki on toisin.

Kaatosateessa ei suuria ajohaluja nytkään ole, mutta ei keli muuten paljon merkitse, hiekkateillä ja pikkupoluilla on kiva ajella vaikka aurinko ei paistaisikaan. Ei tarvitse miettiä kovin paljon renkaiden pitoa kylmällä asfaltilla, ei märkien tiemerkintöjen liukkautta eikä sitäkään, tuleeko vastaan tutka-auto tai onko pusikossa joku kytiksellä. Marjastajia, sienestäjiä ja hirviporukoita on muistettava varoa.

Katupyörällä tavanomaisen ajolenkin pituus oli 150-200 km ja aikaa meni pari tuntia, tauoista riippuen. Kurapyörällä lenkin pituus saattaa olla puolet lyhyempi ja aikaa kuluu puolet enemmän - hauskuuden ollessa useimmiten moninkertainen.

Katupyörällä aika harvoin kokee oppivansa jotain uutta tai ylittävänsä itsensä, kurapyörällä se on mahdollista joka kerta, kun satulaan hyppää. Totta kai  uuden oppiminen  on mahdollista katupyörälläkin, mutta harvoin laillisesti muualla kuin radalla.

Yllä oleva ei tarkoita sitä, että en lainkaan kaipaisi Busan suorituskykyä, hyviä katteita ja junamaista etenemistä matka-ajossa. Vanha totuushan on, että yksi pyörä ei riitä, pitäisi olla vähintään kaksi ja kolme, neljä erilaista olisi sopiva. Kun se ei kuitenkaan ole mahdollista, tuntuu nyt siltä, että kurapyörä antaa enemmän.

Sellainen oikea, kunnon maastoajoon sopiva kevyt enduropyörä olisi kyllä aika kiva ja sillä voisi ajella talvellakin....

Helsingin Sanomat uutisoi, että Tiehallinnon mukaan 52% ajoneuvoista ajaa yli 1 km:n (!) ylinopeutta. Yli 10 km:n ylinopeutta ajaa kuitenkin vain 12% ajoneuvoista. Iltalehden lukijakyselyssä yli 80% vastaajista ilmoittaa ajavansa päivittäin ylinopeutta.

Luultavasti ne loput 20% valehtelevat tai eivät edes kiinnitä huomiota muutaman kilometrin ylinopeuksiin.

Tällaisen tuloksen perusteella voi tehdä joitakin kysymyksiä.

Ovatko rajoitukset kohdallaan, jos suurin osa ei katso aiheelliseksi noudattaa niitä?

Onko 1 km ylinopeus (tai 3 km) oikeasti ylinopeutta - teoriassa tietenkin on, mutta pitäisikö tässäkin asiassa noudattaa jonkinlaista tolkkua? Onko ns. nollatoleranssissa mitään järkeä vai onko se pelkkää rahankeruuta ja ihmisten kyykyttämistä?

Onko ylipäänsä mitään ongelmaa olemassa, jos kuitenkin vain 12% ajaa yli 10 km ylinopeutta eli sellaista vauhtia, jonka ajaminen edellyttää tietoista ja harkittua tekoa?

Onko edes 10 km ylinopudesta todellista vaaraa teillä, joissa sallittu ajonopeus on 80 km/t tai yli?

Mielipiteitä on puolesta ja vastaan. Kyselyn ja tutkimusten mukaan ylivoimainen enemmistö on sitä mieltä, että pienestä alle 10 km ylinopeudesta ei ole mitään haittaa - päinvastaisessa tapauksessahan ylivoimainen enemmistö ei päivittäin ajaisi ylinopeutta.

Pieni ja usein äänekäs enemmistö on toista mieltä ja ajattelee, että maailma pelastuu nollatoleranssilla. He saavat tukea viranomaisilta ja varsinkin poliittisilta päättäjiltä, joille automaattivalvonnalla kerätyt nollatoleranssisakot kyllä kelpaavat.

Erityisen innokkaasti odotetaan maamme sadoissa kunnissa sitä, että kunnat saavat oikeuden valvoa nopeuksia kuten nykyisin pysäköintiä. Sen jälkeen on varmaa, että nopeuspönttö on joka kilometrilla. Valitettavasti sen myötä alkaa myös tolppien tuhoaminen, esimerkkejä voi hakea vaikka Englannista.

Pidemmän aikaa olen haikaillut soralle ja metsäpoluille. Alla ei kuitenkaan ole ollut mopoa, jolla soratiepyöräily olisi mukavaa, joten asia on vain silloin tällöin käynyt mielessä. Välillä enemmän, välillä vähemmän.

Viime viikolla ilta-ajelulla kävi sitten se, miltä olen aiemmin mopolla välttynyt: komea ylinopeussakko, 80@50! Tuli melko kalliiksi se huolimattomuus, sillä tarkoitus ei edes ollut kaahata. 80 alue vain vaihtui 50 alueeksi, löysäsin kaasun mutta en jarruttanut.

Omaa tyhmyyttä ja olen kai rangaistukseni ansainnut, ei siitä sen enempää. Myöhemmin kotona ryhdyin kuitenkin miettimään omaa harrastustani tarkemmin. Onko siinä mitään järkeä? On siinä. Olenko koskaan ajanut lähellekään sitä vauhtia, mitä Busa menee? En todellakaan. Olenko koskaan kiihdyttänyt nollasta sataan vajaassa kolmessa sekunnissa? No en, kun en edes osaisi lähettää pyörää niin, että se olisi mahdollista. Tuntuuko mukavalta maksaa huiman ylimitoitetun (omaan tarpeeseeni) teho-paino-suhteen määrittelemiä vakuutusmaksuja? Ei, ne ovat hirveitä.

Nämä ja muut kysymykset mielessäni päätin, että nyt tulee muutos. Niinpä Busa vaihtui BMW F800 GS:ään, matkaenduroon, jolla voi koluta sorateitä mielin määrin. Syvälle metsään ja upottaville soille pyörä ei sovellu, mutta ei sinne sovellu meikäläisen ruumiinrakennekaan.

Tuleepa muutoksen myötä ainakin paljon uusia ajoreittejä ja pysyy toivottavasti ajokorttikin taskussa.

On melkoisen huvittavaa lukea esim. .ORGin keskustelupalstoja. Siellä ”kukkahatut” ja ”vetomiehet” haukkuvat toinen toisiaan ja yhdessä rintamassa ”puusilmäisiä kotilokuskeja”. Hyvin tuohtuneita ollaan siitä, kun lehdissä kutsutaan ajokortitonta, juovuksissa varastetulla moottoripyörällä ajanutta henkilöä motoristiksi. Vastaavanlaista, autolla ajanutta saa kyllä kutsua autoilijaksi, vaikka autoilija oli ainakin joskus oikein ammattinimike (liikenneluvan haltija).

Miksi ihmeessä muuten autoa pitää kutsua kotiloksi? Tekeekö se meistä ”motoristeista” suuren yhtenäisen veljeskunnan, joka yhteisrintamassa taistelee ”puusilmäisiä kotilokuskeja” vastaan? Tuskin, lähinnä se kuulostaa lapselliselta ja säälittävältä lässytykseltä.

Yllä olevasta voikin jo päätellä, että minä olen huono ”motoristi”. Ehkä se johtuu siitä, että ajan autolla enemmän kuin moottoripyörällä. Luulen kuitenkin, että niin tekee suuri osa näistä palstoilla vouhottavista oikeista ”motoristeistakin”. Heille autolla ajaminen on toki vastenmielistä, minulle ei.

”Motoristi”, ainakin oikea ”vetomies”, on niin hyvä ja osaava kuljettaja, että hän saa ajaa ylinopeutta ja splitata ja muutenkin liikennesäännöt koskevat häntä vain soveltuvin osin. Kaistaa vaihtava, sujuvasti ajava ja omistakin oikeuksistaan tietoinen autoilija on ilman muuta ”puusilmä”, joka tulisi mitä pikimmiten viedä saunan taakse.

Viime päivinä .ORGin palstoilla on itketty suureen ääneen sitä, että Kehä III:lla on, varsinkin ruuhka-aikaan, aivan kauheasti ”puusilmäisiä kotilokuskeja”. Voi voi sentään, maamme ruuhkaisimmalla väylällä on paljon autoja, jotka häiritsevät meitä motoristeja. Splittaaminen ja ”lievä ylinopeus” on suorastaan vaarallista autojen seassa. Keulimaankaan ei oikein pysty, ei ainakaan kovin paljon.

Vinkujat voisivat tehdä opintomatkan johonkin sellaiseen kaupunkiin, jossa on oikeita ruuhkia. Siellä tuhatkertainen määrä autoja, moottoripyöriä ja skoottereita ajaa sulassa sovussa ruuhkissa. He kun tietävät, että ei niille ruuhkille mitään voi ja tuskinpa he itkevät ”motoristien” palstoilla sitä, että kaduilla on heidän lisäkseen autoja.

Minulla on selvästi identiteettikriisi. Autolla ja moottoripyörällä syyllistyn usein lievään ylinopeuteen, vaihdan kaistaa tarvittaessa, kiroilen vasemmalla kaistalla roikkujia, hidastelijoita ja punaisia päin ajavia. Lisäksi splittaan, jos se vain on mahdollista ja sujuu turvallisesti. Ohitan autolla moottoripyöriä ja moottoripyörällä autoja – ja mikä törkeintä, myös toisia moottoripyöriä.

Siitä identiteettikriisistä. Se syntyy siitä, että en osaa sijoittaa itseäni oikeaan, umpioituun lokeroon: olenko motoristi, puusilmäinen kotilokuski, vetomies vai kukkahattu?

Kun en ole lokeroitunut, olen niin yksin. Löytyisiköhän minulle jokin vertaistukea tarjoava keskustelupalsta, jossa voisin avautua?